On muuten aikas hemmetisti noita pikku ystäviä tuolla metässä. Luulin jo, että päästään vähällä (kun oli kylmät kelit) mutta ehei. Muiden iloksi ja ainakin minun suruksi ilmat lämpeni jälleen. Vkonloppuna tekasin Kaukolle jäljen ja voi kamala mikä sarjahyökkäys oli koko veretyksen ajan ja samoin sunnuntaina haistellessa.

Ja niitä ällötyksiä riitti! YÄK!

No näille ei mitään voi, joten on vain kestettävä...lohtua tuo tieto, että ne eivät parveile kauaa...pakkasia odotellessa...

Haistelu meni Kauko-tyylillä hienosti ja veto oli tyrmäävän kovaa, kuten aina. Milloinhan minä en tule enää kipeäksi (hauikset, takajalat, pohkeet) Kaukon narunperässä kipitellessäni? Luulisi, että on sen verran treenattu, että ei mamilla tuntuisi enää missään, mutta eihei...muskelit kipeänä aina seuraavana pvänä ja pari pvää jälkeenkin.

Mutta jarruttelu on minun tehtäväni. Tai Kaukon kanssa sitä ei voi 'jarrutteluksi' kutsua (liian mitätön ilmaisu) vaan olen ihmis-maa-ankkuri :))) kantapäät turpeessa, takakenossa ja kaksin käsin. Poika on niiin niiiiin niiiiini voimakas, että meinaa tämä täti olla kuin hyttynen siellä perässä.

Kunpa saisin tuon mieheni houkuteltua Kaukon maa-ankkuriksi...tai ei sittenkään...en voisi jäädä odottelemaan. Jonkin tason masokismia tämä on....  heh!

Vkonloppuna Hangasjärvelle kokeisiin Kaukon kanssa. Taimi-Olavi joutuu olemaan syrjässä vielä varoajan takia (kyykäärmeen purema, tiputus ja kipulääke) :( mutta joskos loppu kuusta mahduttas Olavin kanssa kokeeseen kattomaan miten AVO-jälki sujuu kokeessa. Harkoissa Olavi on ollut mainio, vetojuhta hänkin, mutta tarkka ja maavainuinen koko matkan. Ainakin vielä.

Olavi mielipaikallaan...